Sitä kun ihminen muuttaa tuonne Jumalan selän taakse, niin jotenkin on olo, että pitäisi pyrkiä omavaraisuuteen. Mutta kun muuttaa syyskuun lopussa niin mahdollisuudet moiseen ovat melko rajalliset. Tänä vuonna olisi ollut saatavana paljon paljon mustikoita, vaan en ole voinut kerätä kuin piirakallisen kerrallaan. Pakkasmarjat mahtavat sulaa 2 vrk:n mittaisella muuttomatkalla, hiukan punaviinimarjoja koitan mukanani kuljettaa. Puolukoita aion huomenna kerätä hitusen verran Pöytyän metsistä, jos säilyisivät ihan siltään lauantaihin. Toivon, että löytäisin pohjoisesta karpaloita. Lisäksi haaveissa on, että miehen kalavarusteisin sijoittamat summat alkaisivat vihdoin antaa tuottoa. Lähijoessamme vaan on kalastuskielto päällä siian ja taimenen kudun ajan.

Viime viikon mökkeilimme ja siellä omavaraisuutta harrastettiin metsiä koluten ja kalastaen. Äidin kanssa käytiin puolukassa ja miehen kanssa laskettiin ekan kerran elämässämme verkot, muikkuverkot. Saimme jopa saalista kokonaiset 5 komeaa muikkua. Lisäksi mies sai uistelemalla haukia, mutta ne ovat pikemminkin riesa kuin onni. Savustamalla tuli kyllä ihan hyvää siitäkin.

Ja sitten vielä se, että meitä poloisia syyllistetään kun 90% luonnonmarjoista jää poimimatta ja mädäntyy metsiin. Minun mielestäni pitäisi syyttää karhuja ja lintuja ja muita metsän mörriäisiä. Sitä vartenhan ne marjat siellä kasvaa, että joku mörriäinen ne söisi ja kakkisi uuteen paikkaan. Ihmiset harvemmin kuitenkaan käyvät kerran syötyjä siemeniä palauttamassa kasvumailleen, ainakaan nykyisin.

Mainokset