You are currently browsing the monthly archive for joulukuu 2011.

Tähän päättyy joulukalenteri tässä osoitteessa, kiitos seurastanne. Pidän pienen joulutauon ja palaan blogiin uudenvuoden tienoilla. Jouluaatto sujuu perheemme perinteitä noudattaen. Aamu on touhuttu viimeisten ruokavalmisteluiden ja siivousten parissa. Äskettäin kävimme joulukirkossa katselemassa vastakkaisella parvella istuvia ja kuuntelemassa epävireistä urkumusiikkia. Kohta pääsemme herkuista ja vähemmän herkuista jouluruoista notkuvaan joulupöytään. Perinteen mukaan tarjolla on mm. imellettyä perunalaatikkoa, joka ei imeltynyt tänäkään vuonna ja mikroon viimehetkellä unohdettuja pakasteherneitä. On siellä oikeasti kaikkea todella hyvääkin, varsinkin jälkiruokapuolella. Eräs takuuvarmasti imelä herkku on piparkakkujäädyke. Illalla on tulossa pukki ja toivottavasti olemme olleet kilttejä, jotta saamme lahjoja. Poika on kovin huolissaan lahjoista, sillä ukaasina oli, ettei pukki tuo mitään ellei poika ala syömään itse reippaasti… ei ole alkanut. Koristelimme eilen pojan kanssa joulukuusen joka perinteitä poiketen mahtuu huoneeseen ilman latvan taittoa. Koristelu on melkoisen runsas, varsinkin alaoksat saivat kantaakseen yli oman osansa.

k

k

RAUHALLISTA JOULUA!

Mainokset

Onko kaikki huomanneet, että tänään alkoi teattereissa pyöriä vuoden paras elokuva. Se on tietenkin Herra Heinämäki ja leijonatuuliviiri. Piti mennä katsomaan tuota pojan kanssa, mutta sepäs onkin K-7. En tiedä onko poika yhtä Herra Heinämäki fani kuin minä, tai että onko ylipäätään kukaan, mutta minä olen. Tekijäporukkahan on pitkälti samaa kuin Kummelissa aikoinaan ja homma tehty samaan tapaan veitikka silmäkulmassa. Suosittelen, vaikken siis ole itse nähnytkään.

k

Talvipäivänseisaus. Tänään olisi ollut vuoden pimein päivä. Emme jääneet sitä katsomaan vaan nousimme pilvien päälle. Siellä paistoi aurinko. Norjalaisilla siivillä oli hyvä lentää. Kone oli uusi ja matka sopivan lyhyt.

k

k

Nyt ollaan etelässä. Täällä on kaikki muutkin. Pitkästä aikaa.

Olen ruokkinut pihalla lintuja. Meillä oli syksyllä melkoiset raamisopimusneuvottelut. Linnut olivat alkuun sitä mieltä, ettei talipallo riitä kuin yhdeksi päiväksi. Lopulta saimme sovittua tahdiksi 1-2 palloa per viikko. Ruokailemassa käy lähinnä talitinttejä ja lapintiaisia, kenties joku myyräkin. Tein tänään jouluruokaa linnuille. Sulatin kookosrasvaa, sekoitin joukkoon murskattuja vanhentuneita maapähkinöitä ja laitoin seokseen valmistamaani ruokintahässäkkään. Tyhjä säilyketölkki, jonka päällystin narulla ja naulasin kepin päähän. Sitten vaan keppi hankeen pystyyn.

k

k

Koittakaa itse ottaa kuvia tässä pimeydessä.

Tänään suoritettiin joulusiivous. Ei varmaan muuten oltaisi niin intouduttu siivoamaan, kun kerran ollaan pyhät poissa, mutta joulun jälkeen saamme vieraan. Siskoni on tulossa lappiin samalla paluulennolla meidän kanssa. Nyt on sitten taas ompelukoneet nurkassa. Jotain puuhaa piti kuitenkin keksiä.

k

k

Tein korun. Näin idean jossain toisessa blogissa. Nuo kiemuraiset on pyöritelty pikkuisista askarteluhuopasuikaleista, kahta väriä päällekkäin. Väleissä ihan kaupallisia helmiä. Tämän pitäisi onnistua koululaiseltakin, että siinä viimehetken  vinkki itseväsätyksi joululahjaksi vaikka isoäidille.

k

Jep. Tänään luisteltiin. Ekaa kertaa tänä talvena. Olisi täällä aiemminkin jäälle varmaan päässyt, mutta eipä ole käyty. Luisteluseuraksi saimme ryhmän ranskalaisia. Pysyivät ihme kyllä pystyssä. Huomattavasti paremmin kuin poika. Harjoitukset jatkuvat.

k

k

Lunta pyrytti taas koko päivän lisää. Voi olla pieni järkytys matkata parin päivän päästä täältä talvesta lumettomaan etelään joulua viettämään.

Väsäiltiin tänään pojan kanssa perinteisiä riisimuronamusia. Nams. Ja sitten käveltiin naapuriin tekemään viimeisiä joululahjahankintoja.

Olen saanut jo paketoida lahjoja. Se on lempipuuhaa. Olen myös saanut jo avata lahjoja. Se on vielä enemmän lempipuuhaa.

k

k

Tänä vuonna sattuneista syistä lahjoihin on kääritty paljon itsetehtyä ja paljon paikallista.  Enempää en paljasta. Nyt pitää pohtia, miten paketit saaadaan kuljetettua etelään. Ajattelisin, että käsimatkatavaroissa, niin eivät mene myttyyn. Täytyy vaan tarkkaan miettiä, ettei ole sattunut paketoimaan mitään terävää taikka nestettä.

Ensimmäiset piparit syötiin loppuun. Uudessa taikinassa onnistuin paremmin ja nyt sain väsäiltyä pienen piparkakkulinnan, jonne voi laittaa tuikun sisälle palamaan.

k

k

Nyt on lähes kaikki pipareihin liittyvät jouluperinteet täytetty. On ensin epäonnistuttu taikinassa ja nyt tehty piparitalo, joka ei vastaa juurikaan sitä, millaiseksi sen päässään etukäteen oli suunnitellut. Viimeinen pellillinen jäi polttamatta, se on käsittääkseni perinteenä monessa taloudessa, ainakin mikäli ’Ei menny niinku strömsössä’ -ryhmää on uskominen.

Tänään piti postittaa joulukortit. Muistitteko? Mietin vaan kun ei olla saatu kuin yksi vasta, että muistaako ihmiset, että me ollaan täällä. No itsekin laitoin kortit postiin vasta eilen. Tiedättekö miten saa kivaa jännitystä tuohon joulukorttitouhuun? No kannattaa lähettää kortit melko vajavaisin osoitetiedoin. Itse harrastin moista viime jouluna. Sinänsä hölmöä riskeerata suurella vaivalla käsinnäperretyn kortin perillemeno, mutta on se vaan jännää miettiä uskaltaako aattona tiedustella anopilta tuliko ilman talon-, asunnon-, tai postinumeroa lähetetty kortti perille lainkaan. Tulihan se loppiaiseen mennessä. Saivat postityöntekijätkin kivaa puuhastelua osoitetietojärjestelmiensä parissa.

k

k

Tässä joulukortti kaikille teille, joiden osoitetta en viitsinyt yrittää arvailla, ja niille joiden osoitteen kirjoitin muuten vaan niin pieleen, ettei tervehdys löydä perille. Hyvää Joulua ja Onnea Uuteen Vuoteen!

Karkausvuosi Ivalossa alkaa syyskuun lopulla. Minä 27v., mies ~30v. ja poika 3v. Ei tämä mikään kolmenkympinkriisi ole, eipä. Katsotaan miten käy.
Mainokset