Lähdimme reissuun jo tiistai aamulla. En vain saanut päivitettyä blogiin kun ensin oli hirveä lähtöstressi ja sitten teknistä rienausta. Pidimme ensimmäisen välietapin Pieksämäellä miehen vanhempien luona. Sieltä ajelimme sukuloimaan Riihimäelle ja sitten mies, kiltti kun on, ajoi minut Marimekon ysmyyn Herttoniemeen. Nyt olemme minun vanhempieni luona Pöytyällä, täällä on myös Saksasta kyläilemässä sisko. Parin päivän päästä matkamme jatkuu yhä etelämpään. Kun se on sillälailla, että minun sisäinen  maailmani on täynnä kun mietiskelen ompeluksia. Mies sensijaan ei ole innostunut askartelemaan, vaikka kovin toivoisin, että veistelisi puusta tarvekaluja iloksemme. Hän on tyytyväinen kun saa suunnitella matkoja ja mikäs minä olen häneltä sitä iloa kieltämään. Reissu alkaa lauantai illalla ja päättyy 10.5. katsotaan mihin asti siinä ajassa kerkeää. Toivottavasti reissumme on oikein ajoitettu ja Lappi sulaa poissa ollessamme.