You are currently browsing the monthly archive for Touko 2012.

Ei ole Lapin kevät vielä hurmannut minua. Silloin kun palattiin etelänreissulta täällä oli niin lämmintä muutamana päivänä, mutta nyt on ollut tosi tasapaksua. Viileähköä, tuulista ja joka päivä on satanut lunta. Eihän ne muutama hiutaleet jää maahan maisemaa pilaamaan, mutta vähän se lannistaa kesäfiilistä, kun kurkkaa ikkunasta ja toteaa, että luntahan se. Kun tulisi lämmintä siivoaisin terassille kalusteet ja kukkia. Luontokin herää hitaasti mutta hitaasti, tulppaanit (7 kpl) kasvaa hitaasti, herneen versot itää hitaasti. Ja sitten on tuo aurinko. Sitä herää neljältä yöllä ja paiste uskottelee aivoille, että päivähän on jo pitkällä. Sitten sitä koittaa järjen äänelle uskotella takaisin, että yö se vielä on ja vaikka nukkuukin koko yön, on silti jotenkin univajareissa.

k

k

Pojalle tuli tänään kakkunälkä. Sillä on ylipäätään tosi harvoin mikään nälkä, joten piti toteuttaa toive ja leipoa tiikerikakku. Puolentoista viikon päästä sitä saakin leipoa syntymäpäiväkakun.

Mainokset

Onko tämä ihan normaali kevätsää, että tulee hirveitä tuulen puuskia ihan yht´äkkiä ja sataa lunta tai rakeita ja kuitenkin samaan aikaan on ihan lämmin poutapäivä. Kävin kävelyllä etsimässä kevään merkkejä. Ei täällä kuki kuin koivu.

k

k

Täällä alkoi tällä viikolla kaksi kuukautta kestävä päivä. Vietimme yhden ensimmäisistä yöttömistä öistä metsässä. Ajelimme autolla Inariin ja kävelimme muutaman kilometriä erään Rautujärven rantaan. Saapuessamme järvi oli jäässä, mutta seuraavana aamuna jäät lähtivät ihan parissa tunnissa. Päivälämpötila oli jonkun verran yli 10 astetta ja yöllä hieman alle 10 astetta. Teltassa tarkeni hyvin, mutta kyllä tuo kahden hengen teltta on hiukan ahdas meille kolmelle. Pitää nyt koittaa retkeillä ahkerasti kun ei ole vielä itikoista vaivaa.

k

Tässäpä pieni väsäilylinkkivinkki tämänkin blogin puolelle. Unikot ovat ihania. En ole vaan koskaan saanut niitä kasvamaan omalla pihalla. Nyt googletin ideaa unikkokoruun ja löysinkin mainion ohjeen. Ohjeella valmistat helposti ihanan huopaisen rintakorun harmaan kevättakin piristykseksi tai kevään juhliin.

k

k

Ohje löytyy täältä.

k

Käytiin eilen metsäretkeilemässä. Talsittiin jalkapatikassa läheiselle kallioiden reunustamalle lammelle eväsretkelle.

k

k

Poika (en tiedä löydättekö kuvasta, kun on niin hyvin piiloutunut) tepasteli koko viitisen kilometriä ihan reippain mielin ja kevein askelin. Ollaan ajateltu, että kun yöt hiukan lämpiävät ja lammet sulavat käytäisiin koko porukka jollain pienellä yhden tai kahden yön ´vaelluksella´. 5-6 kilometriä voisi olla ihan sopiva päivämatka.

Vesi on korkealla. Mutta niin on onneksi meidän rantakin. Kuivaa töyrästä on meidän rannassa vielä kolmisen metriä (vertikaalisuunnassa). Kylällä sen sijaan alkaa kohta varpaat kastua. Ei onnistu mieheltä kalastus kun rantaviiva on ihan metsässä. Käytiin koskella katsomassa. Tässä vertailuksi kuvat syksyltä ja keväältä.

k

Lokakuu 2011

k

Toukukuu 2012

k

 Nousee – Soul Captain Band

k

Kylässä kävi tänään Simo-taikuri. Se Jokeri-Pokeri-Box -mies. Omassa lapsuudessani kova sana oli Timo-taikuri, Simo tuli kuvioihin 90-luvun puolivälissä ja vetää siis edelleen samalla meiningillä. Käytiin pojan kanssa katsomassa, ja show-upposi hyvin alle kouluikäisiin katsojiin. Shown innoittamana piti puhaltaa ilmapalloeläin. Eka pitkästä aikaa niin ei ole ihan muotovalio.

k

k

Tänään se tuli tännekin. Kevät! Jäät lähtivät meidänkin rannaltamme ja illalla grillattiin. Auringonpaisteessa lämpö kohosi seitsemääntoista. Poika pyöräili ja potkulautaili koko päivän. Kaivelin huolissani syksyllä maahan lykkäämiäni kukkasipuleita ja löysin kolme itusta, tuleekohan niistä tulppaaneja.

k

Ollaan tässä reissaillessa kelattu kevättä ensin pikakelauksella eteenpäin ja nyt takaisin taaksepäin. Euroopassa kun oli jo melkoisen kesäiset tunnelmat, Pöytyälläkin kevät ihan täydessä vauhdissa ja äidin puutarha ihania kukkia täynnä. Tänään palasimme Ivaloon. On täältä sentään lumet suurimmaksi osaksi lähteneet. Joessa on vielä jäätä jonnin verran. Tänään oli aika kurjan näköistä kun satoi kylmää vettä, toivottavasti huomenna näkyisi keväinen aurinko. Palailemme taas arkeen. Kalastuskausi taitaa alkaa ihan lähipäivinä ja toivottavasti myös grillikausi. Kesäsuunnitelmat ovat sellaiset, että kesäkuussa hyttysiä, heinäkuussa mäkäräisiä ja elokuussa polttiaisia. Eli paljon ompelua parvella. Ostin matkoilta kaikkea ihanaa materiaalia, mutta niistä enemmän toisen blogin puolella.

k

Alkaa matka käydä vähiin. Braunschweigin jälkeen tutustuimme Muncheniin ja heitimme pikku lenkin Itävallan puolelle. Munchenkin tuntui oikein mukavalta kaupungilta niinkuin koko Saksa noin ylipäätään. Uskon, että siellä ihminen voisi elää varsin onnellisena ja uskon, että siskokin viihtyy. Munchenistä löytyi kaikkea jännää kuten surfaajia keskellä kaupungin jokea. Itävaltaa kohti lähdimme katsomaan Neuswansteinen linnaa. Se oli hieno vaikkakin julkisivu osin tellinkien peitossa. Myös ympäröivät alppimaiset olivat upeita.

k

k

Nyt hiukan ahdistaa sillä olemme Luxemburgissa. Tämä on niin pieni maa, että mitenkä päin täällä oikein mahtuu nukkumaan. Huomenna olisi tarkoitus lentää taas Suomeen ja jatkaa seikkailuja siellä.

Karkausvuosi Ivalossa alkaa syyskuun lopulla. Minä 27v., mies ~30v. ja poika 3v. Ei tämä mikään kolmenkympinkriisi ole, eipä. Katsotaan miten käy.
Mainokset