k

Kuva on otettu ensilumen aikaan viime vuonna. Silloin karkausvuosi oli vielä pääosin edessäpäin. Nyt on toisin. Kaikki on taas sullottu muuttolaatikoihin ja pakettiautoon. Sunnuntaina aikaisin lähdemme matkaan kohti Espoota välietappina Pieksämäki. On aika haikeaa jättää pohjoinen ja hirmu jänskää palata tutuille kulmille.

k

k

k

Mutta mutta, ei se vielä ihan ohi ole.

Vielä on seikkailuja varastossa joten pysykää kuulolla.