You are currently browsing the category archive for the ‘Alku’ category.

Ollaan kovasti koitettu pitää itsemme kiireisinä, ettei vaan jumitettaisi vieraissa nurkissa. Viime viikon puuhailimme maatalon töissä elukoita hoidellen. Lisäksi on käyty Muumimaailmassa, Sirkus Finlandiassa ja matkustettu laivalla Tukholmaan.

Poika varsinkin on viihtynyt.  Huomen illalla on luvassa viihdykettä vain meille vanhemmille, kun mennään katsomaan Helsinki Comedy Festivalin Stand Uppia ja kenties ilotulituksen SM-kisojakin. Ilman tätä hullua karkausvuosi-ideaa sitä oltaisiin jo töissä molemmat. Minä pyörittelisin peukaloitani ja mies hermoilisi itsensä hengiltä.

Onneksi ei olla.

Mainokset

Viikko pohjolassa takana. Viihdyimme. Mies kalasti, me muut kävelimme, seikkailimme Järämän linnoituksella, heittelimme kiviä, keräsimme sieniä, haalimme kasaan vähiä mustikoita, elimme, olimme, nautimme auringosta.

Teimme retken Saanalle, olivathan ne maisemat hienot sieltä katsoen, mutta kyllä Norjan puolella oli ehkä kuitenkin hieman vielä hienompaa.

Porot on ihan jees elukoita, mutta ne polttiaiset, mäkäräiset, mitkä lie pikkupirut, jotka tunkivat joka koloon ja silmiin ja suuhun ja PURIVAT. Niistä en pidä, pysyn sisällä jos ensi kesänä käyvät kiusaamaan.

Enää

Perjantai

Lauantai

Sunnuntai

Maanantai

Ja silloin  klo 16 pitäisi olla kaiken valmista. Silloin lähtee ensimmäinen muuttokuorma ja tiistaina loput. Otettiin viikon irtiotto pakkaamisesta ja käytiin miehen vanhempien mökillä. Mies sai vihdoin valmiiksi lupaamansa remontit, jotka aloitti 3 vuotta sitten.  Sitten käytiin raivaamassa mun vanhempien maatilalle paikka vuodeksi odottamaan jääville tavaroille. Mies ihastui urkuharmoniin. Ei sentään niin paljon, että haluaisi sen lappiin mukaan.

Mutta?

Miten tällainen muuttokuvio kirjataan sukulaisille osoitteenmuutoskortteihin? Löytyykö Ivalon kaupoista juustokuminaa ja rosepippuria, kun ne on vähissä, tartteeko ihminen niitä ylipäätään? Saako seuraavaan asuntoon laittaa samaa parkettia kuin nyt on, oisko ihan tylsää, mutta kun se on ihanaa? Kuinka paljon kangasta tarvitsee vuoden ompeluihin? Kaikki on ihan kaaosta, kai se siitä.

Ollaan tehty hankintoja karkausvuotta varten. Ensinnäkin iso nippu IKEAn muuttolaatikoita. Aloitimme innoissamme jo tavaroiden kahtiajaon säilöön meneviin ja mukaan tuleviin. Mies osti lisää perhokalastusvälineitä. Minä etsin kasvikirjaa, mutta löysinkin aarteen. Ihanan lintukirjan, samanlaisen kuin äidillä, antikvariaatista kahdella eurolla. Entiseltä entiseltä työkaverilta sain luontopäiväkirjan.

Vielä pitää hankkia ainakin villapaita ja pitkiä alushousuja. Kylmyys pelottaa, mutta onneksi tuvassa on takka.

Jostain pitää myös luopua. Päätimme, että yli 100-litrainen akvaario on liian vaikea muutettava, joten annamme kalat pois. Osa on jo haettu uusiin koteihin.

”Ja mitä tapahtuu, kun paineet tippuu, pakko pystyy sopeutuu.”

Nopsajalka feat Asa – Paineet tippuu

Talo on myyty, velat kuitattu, voittorahat taskussa ja uusi suunta tiedossa. Voin suositella asunnon myymistä ilman välikäsiä. Myynti maksoi vaivaa ja alle tonnin, kun halvin välittäjä olisi nyysinyt ainakin 5000 euroa ja lähes saman vaivan. Nyt asumme noin kuukauden verran vielä tässä kodissamme, jota emme enää omista. Sen jälkeen olemme kuutisen viikkoa kodittomia… seilaamme mökeillä, vanhempien nurkissa, missä lie. Ja 24.9. muuttokuorma saavuttanee Ivalojoen rannan. Siellä odottaa tämä:

Ensiesittelyssä oli väkeä ja kaikki vaikuttivat kovin kiinnostuneilta. Keskiviikkona näyttöön ei sitten tullutkaan muita kuin yksi sunnuntaina käynyt uudelleen katselemaan. Saimme häneltä tarjouksenkin, mutta aivan liian paljon alakanttiin, tuskimpa siitä neuvottelemallakaan pystytään riittäviin summiin nousemaan. Että höh.

No mutta viikonloppuna taas uutta matoa koukkuun.

Lapin mökki olisi jo tiedossa. Sellainen tarpeisiin nähden liian iso, liian luksus, liian kallis ja sähkölaskut vielä päälle. Mutta kun se ois tosi ihana. Ivalojoen rannalla.

Sunnuntaina asunto tulee toivottavasti olemaan täynnä ihmisiä aamusta iltaan. Varttia vaille yksitoista alkaa ensiesittely ja kun avoimet ovet sulkeutuvat alkavat pojan 3-vuotissynttärit. Synttäreille ainakin on tulossa paljon väkeä kahteen eri kattaukseen.  Hirveä stressi päällä.

Siivoan paikkoja, tuntuu että siivoan samat kohdat yhä uudelleen joka päivä.
Mietin, mitä tarjoan synttärivieraille, kun kaikki pitää käytännössä valmistaa jo lauantaina. Järjestelen paperiasioita; isännöitsijätodistus, huoneistoesite, ostotarjous… silti ei tunnu, että tästä huvista kannattaisi maksaa 3% välityspalkkiota kiinteistövälittäjälle.
Puskiakin ollaan taas karsittu, ei pelkästään asunnonkatsojia ajatellen vaan ulkoseinien maalaus lähestyy.
Koitan hoitaa töissä asioita sille mallilleen, ettei ’loman’ alettua tarvitsisi enää ikinä (tai ainakaan vuoteen) mennä sinne edes perehdyttämään seuraajaa, jättäisi lähtiessään vaan kasan työohjeita ja manuaaleja pöydälle.

Hymyilyttää…

…tuuli yltyy tästä vielä hurjemmaksi, eikä talon katto kestä, lentääkö se ilmaan?”, kyselee Samuli Putro laulussaan. Minullakin on mielessä monta kysymystä.

Mitäpä jos myöhemmin kaduttaa? Mitäpä jos ei löydäkään vuoden päästä töitä? Mitäpä jos sitten ei löydy yhtä kivaa asuntoa tai pojalle yhtä kivaa päiväkotia? Mitäpä jos asuntojen hinnat yhä vain nousevat? Mitäpä jos ei keksitäkään vuoden aikana mitään järkevää vaan tylsistytään ihan kokonaan? Mitäpä jos mennään pohjoiseen ja siellä onkin liian pimeää
ja kylmää ja kesällä liikaa itikoita? Mitäpä jos mennään pohjoiseen ja siellä onkin niin kivaa, että haluttaisi jäädä sinne?

Samuli Putro jatkaa ”Mitäpä jos sä pelkäät turhaan? Ja elämä tapahtuu sinä aikana.”

Laitoimme myynti-ilmoitukset eilen illalla nettiin koko maailman katseltaviksi. Nyt mietityttääkin eniten, mitäpä jos kukaan ei olekaan kiinnostunut?

… että olisit 2 vuotta sitten ostanut asunnon, ottanut sitä varten reippaasti lainaa ja lyhentänyt lainaasi siitä asti kuuliaisesti. Alhaisesta korkotasosta huolimatta, lainasta olisi nyt, 2 vuotta myöhemmin, edelleen jäljellä ~80%.

Sitten kuulisit, että samasta taloyhtiöstä on myyty asuntoja suurilla voitoilla ja parhaillaankin on yksi hieman omaasi huonompikuntoinen, mutta muuten täysin vastaava asunto myynnissä lähes 100 000 € voitolla verrattuna siihen, mitä asunnot silloin 2-vuotta sitten maksoivat.

Eikö houkuttelisi pistää myös oma asunto rahoiksi?

Tämä oli tilanteemme viikko sitten. Erinäisten laskelmien ja fiilistelyjen jälkeen päätös asunnon myynnistä on nyt tehty. Ja vaikka asuntoamme arvoineet välittäjät ovat sitä mieltä, että naapurimme asunto on reippaasti ylihinnoiteltu, ovat heidän valistuneet arvauksensa todennäköisestä myyntihinnasta kuitenkin mielestämme riittävästi plussan puolella.

Tämä blogi kertoo siitä, miten me, siis minä, mieheni ja 3-vuotias poikamme, yritämme hakea uutta suuntaa elämäämme edes yhden vuoden ajaksi. Emme nimittäin aio ostaa käteen jäävillä rahoilla heti uutta isompaa, emmekä edes pienempää vaan pyrkimyksenämme olisi tehdä jotakin erilaista. Osan voitosta pistämme talteen pesämunaksi tulevaisuuden asuntoa varten mutta noin vuoden ajan aiomme olla jossain muualla.

Pariisin Kevään Arto Tuunelan sanat sopivat hetkeen paremmin kuin nenä päähän:

’Hyppää kyytiin ja kaikki on
Vielä mahdollista
Ajetaan autolla, paetaan
Niinkuin oltaisiin hahmoja elokuvista

No mä en tiedä, ehkä kaikki on turhan tavallista
Paetaan autolla
Lähdetään nyt etsimään jotain
Potkua tähän elämään

Ollaan kuin oltaisiin matkalla
Etelään’

… vai sittenkin pohjoiseen? Sitä emme ole vielä päättäneet.

Voit kuunnella koko kappaleen täältä.

Karkausvuosi Ivalossa alkaa syyskuun lopulla. Minä 27v., mies ~30v. ja poika 3v. Ei tämä mikään kolmenkympinkriisi ole, eipä. Katsotaan miten käy.