You are currently browsing the category archive for the ‘Espoo’ category.

k

Vein tänään pojan päiväkotiin. Se meni sinne ihan innoissaan. Mies on käynyt töissä jo viikon.  Se ei mennyt sinne kovin innoissaan. Mutta minä, minä olen vaan tässä. Kaikki on vielä ihan auki. Ei ole tärpännyt. Tiedän kyllä tasan mitä haluaisin tehdä ja sen mitä en. Kävin pitkällä aamukävelyllä uusilla rannoilla, kirjastossa ja kirjoittelin hakemuksia.

Googlaakohan työnantajat hakijoita. Jos googlaatte niin tervetuloa lukemaan! Omalla kohdalla on helppoa, nimeni on sen verran erikoinen, että kaikki hakutulokset tosiaan liittyvät minuun… toisin on matti virtasilla.

Mainokset

Äitini kompostikasassakasvaa aina kurpitsoja, paljon. Olen monesti ottanut palleron Halloween-lyhdyksi, mutta tänä vuonna mielessä oli muut suunnitelmat. Söin Los Angelesissa aivan ihanaa kurptsakakkua ja halusin tehdä jotain samankaltaista itsekin.

k

k

k

Onnistuin hyvin. Nappasin ohjeen täältä: Linkki. Noudatin ohjeistusta muutoin, mutta mausteita kuten kanelia ja kardemummaa laitoin ylimääräistä ja käytin hassel-pähkinärouhetta. Kurpitsa sosetta ymppäsin taikinaan n. 5 dl. Herkkua, suosittelen.

Meillä jyrisee. Asunnossa on alusta asti kuulunut kummaa melua pari kertaa illassa ja muutaman kerran päivällä. Sain sentään eräänä päivänä valaistuksen asiasta. Ryminää ei aiheuta kaksitoista patteriputkia hakkaavaa apinaa eikä ilmastointikanavassa juokseva oravalauma vaan kyse on siitä, että joku tekee myyräntöitä allamme. Länsimetrohan se siellä etenee Tapiolasta kohti Otaniemeä.

Karkausvuosi Ivalossa alkaa syyskuun lopulla. Minä 27v., mies ~30v. ja poika 3v. Ei tämä mikään kolmenkympinkriisi ole, eipä. Katsotaan miten käy.