You are currently browsing the category archive for the ‘Loppu’ category.

k

Onko tänään se päivä kun luovun toivosta?

Olisin ihan valmis menemään töihin. Olen kyllästynyt elämään ulkoistettua elämää… joku toinen hoitaa poikani, joku toinen tienaa rahaa tililleni. Kuun alussa oli vielä toivoa. Monta sopivaa paikkaa avoinna. Nyt ne yksi toisensa perään ovat sulkeutuneet: ´Valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun.´

Herään varttia vaille seitsemän, herätän pojan varttia yli, menemme bussilla kahdeksaksi päiväkodille, kävelen kotiin, juon kupin kahvia ja luen lehden, sitten tapan aikaa. Käyn viikottain uimassa, kirjastossa, kaupassa, ompelen, askartelen, siivoan. Ei ole paljon julkaistavaa. Siksi tämä blogi menee nyt tauolle. Olisin mielelläni kirjoittanut onnellisen lopun. Että välivuodessa ei häviä mitään. Oikeasti ei häviäkään, vaan saa. Mutta nyt en tiedä minkämoinen musta-aukko työuraani jää… pätkätyöuraan.

No http://ojao.blogspot.com jatkaa ja sinne koitan järjestää joulukalenterinkin.

Mainokset

k

Vein tänään pojan päiväkotiin. Se meni sinne ihan innoissaan. Mies on käynyt töissä jo viikon.  Se ei mennyt sinne kovin innoissaan. Mutta minä, minä olen vaan tässä. Kaikki on vielä ihan auki. Ei ole tärpännyt. Tiedän kyllä tasan mitä haluaisin tehdä ja sen mitä en. Kävin pitkällä aamukävelyllä uusilla rannoilla, kirjastossa ja kirjoittelin hakemuksia.

Googlaakohan työnantajat hakijoita. Jos googlaatte niin tervetuloa lukemaan! Omalla kohdalla on helppoa, nimeni on sen verran erikoinen, että kaikki hakutulokset tosiaan liittyvät minuun… toisin on matti virtasilla.

On tämä taas aikamoista. Ihan himmee stressi. Vihoviimeiset päivät käsillä. Viimeiset kerhot on kerhoiltu, vikat uinnit uimahallissa, viimeinen kauppareissu, viimeinen kalaretki… viimeinen ompelus, no ei ihan vielä.

Minulla on kuistilla tavoiteämpäri, jonka koitan täyttää puolukoilla ennen lähtöä. Aion myös leipoa vielä kerran karjalan piirakoita.

Ja tiedättekös mitä. Täällä satoi juuri lunta. On siis jo aikakin lähteä. Vaikka parhaat Lapin muistot liittyvät talveen. Pimeyteen ja kylmyyteen. Siihen ettei päivän valoisana hetkenä ehdi mitään tai sitten ei tarkene mitään ja siksi on ihan ok vaan istua sisällä takan edessä juomassa teetä. Ja toisaalta vauhdikkaisiin talviharrastuksiin: moottorikelkkailuun ja pitkään pulkkamäkeen.

k

Kävipä tässä ilmi sellainen, että johtuen muuttomme ajankohdasta suhteessa kunnallisvaaleihin olemme kutakuinkin menettäneet äänioikeutemme. Tai voimme toki sitten Espoossa käydä ennakkoäänestämässä jotakuta Näkkäläjärveä, mutta ketä kiinnostaa. Maistraatti sanoi: ”Olisitte muuttaneet aiemmin.” No eihän se niin toimi. Aion seuraavaksi tiedustella mahdollisuutta kotiäänestykseen, sillä minulle, autottomalle yksilölle, tuottaa kohtuutonta vaivaa päästä Espoosta äänestyspaikalle Ivaloon.

Toinen pikku takapakki muutoin niin auvoisaan paluuseemme etelä-Suomeen tuli Espoon kaupungilta, joka ilmoitti, ettei pojalle kertakaikkiaan löydy päivähoitopaikkaa mistään tulevan kotimme lähistöltä. Niin no lappilaisellehan hiukan reilu 3 kilometriä ei ole matka eikä mikään. Seitsemältä aamulla räntäsateessa kellokorttikaulassa se sitten kuitenkin saattaa tuntua aikamoiselta ponnistukselta minulle, autottomalle yksilölle. Eihän sitä vielä tiedä saanko edes töitä, joten saattaa minulla olla hyvin aikaa käyttää vaikka koko päivä päiväkotimatkoihin.

Sitä olen miettinyt, että mikseivät nämä suomiräpin/-reggaen ihmelapset tee mitään menevää kipaletta oravanpyörään paluun ihanuudesta. Kaikenmaailman lomailusta ja vapauteen juoksemisesta vaan lauletaan…

k

Täytyy tässä alkaa tekemään viimeisiä tekojaan pohjoisessa. Sellaisia, joita on puhuttu, muttei aiemmin saatu aikaiseksi. Kohta aika loppuu. Eilen käytiin tunturissa. Valloitettiin ruskainen Paalupää.

k

k

Vähän olen täällä tuntenut kateutta puuhista joita etelässä olisi ollut mahdollista tehdä: Pupu Tupuna -näytelmä Tervasaaren kesäteatterissa, HI Design -näyttely Kaapelitehtaalla, ilotulituksen SM-kisat, Helsinki Comedy Festival, Kädentaito -messut, Habitare -messut… Baana sentään taitaa olla paikoillaan vielä lokakuussakin, sen haluan kulkea. Ja Linnanmäen valokarnevaaliin ehditään myös.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa,

se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.

k

k

Mies teki viikonvaihteessa osoitteenmuutosilmoituksen postiin, sähköisesti. Postintulo lakkasi välittömästi. Ei pitänyt heti, vaan vasta syyskuun lopussa. On se kumma, että tuommoisessa äkkiä ajatellen satavarmassa netti-ilmoituksessakin on sitten sellainen inhimillinen heikoin lenkki, joka ei tajua katsoa päivämäärää sen vertaa tarkkaan, että huomaisi muutoksen astuvan voimaan vasta 30.9. Siinä sitten soiteltiin sinne ja tänne ja saatiin selville, että ei niitä sentään ihan Espooseen asti oltu ehditty postittaa. Onneksi ei, sillä siellä ei ole kuin keskeneräinen remonttityömaa.

Niin ja tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Matkoille lähteissä on käynyt ihan samaa. Että heti kun vähän vihjataan että viikon tai parin päästä ei tarttis postia jakaa, sen kantaminen lopetetaan heti.

k

Kylmät yöt purevat punaa lehtiin. Vuosi alkaa käydä vähiin. Järjesteltävää riittää: päivähoitohakemuksia, sähkösopimuksia, vakuutus- ja pankkiasioita, osoitteen muutosilmoituksia, kamojen setvimistä kirppikselle… Työhakemuksiakin pitäisi kirjoitella. Mies suunnittelee vuodelle vielä loppuhuipennusta.

En sitäpaitsi ole vielä ehtinyt kaikkea mitä piti. En ole opetellut nypläämään pitsiä, en ole vieläkään kuvittanut kauan sitten kirjoittamaani lasten satua, en ole opettanut miestä tanssimaan salsaa ja ompelemattomia kankaitakin on vielä jokunen.

Toisaalta on ihana ajatus päästä taas omaan kotiin, omien tavaroiden kanssa, kun täällä ollaan oltu valmiiksi kalustetussa kämpässä. Mietin uuden asunnon pohjapiirrosta ja koitan muistella, mitä me oikein omistetaankaan ja mihin sen sitten sijoittaisi. Sen muistan että sänkyjä meillä ei ole. ..

k

Karkausvuotta on vielä jäljellä reilut pari kuukautta, mutta valmistelut ns. normielämään paluun osalta on jo aloitettu. Tänään saimme tiedon, että meitä odottaisi eräs vuokra-asunto Etelässä. Olemme hiukan katselleet asuntoilmoituksia ja jättäneet tasan yhden hakemuksen. Heti tärppäsi, uskomaton tuuri. Palaamme sinne mistä lähdimme, Espooseen, hiukan eri alueelle tosin. Asunto olisi Pohjois-Tapiolassa, hyvien kulkuyhteyksien vieressä. Kaikenkattava remontti valmistuu juuri pari päivää ennen muuttoamme. Eurokangas sekä Marimekon myymälä ovat kävelymatkan päässä. Hyvältä kuulostaa. Vielä pitää hieman paperisotaa käydä, että saadaan sopimukset tehtyä. Niin, kyllähän se maksaa, yhtäpaljon kuin maksaisi lyhentää lainaa omistusasunnosta. Meidän suunnitelmana oli, että taivas tipahtaisi tuolla Euroopassa sillä aikaa kun me olemme vetäytyneet turvaan mahdollisimman pohjoiseen, mutta samassa tilassa rotkon reunalla sitä edelleen taidetaan killua… Pitää siis harkita lopullisempia asuntokuvioita ajan kanssa.

Karkausvuosi Ivalossa alkaa syyskuun lopulla. Minä 27v., mies ~30v. ja poika 3v. Ei tämä mikään kolmenkympinkriisi ole, eipä. Katsotaan miten käy.
Mainokset