k

Kävipä tässä ilmi sellainen, että johtuen muuttomme ajankohdasta suhteessa kunnallisvaaleihin olemme kutakuinkin menettäneet äänioikeutemme. Tai voimme toki sitten Espoossa käydä ennakkoäänestämässä jotakuta Näkkäläjärveä, mutta ketä kiinnostaa. Maistraatti sanoi: ”Olisitte muuttaneet aiemmin.” No eihän se niin toimi. Aion seuraavaksi tiedustella mahdollisuutta kotiäänestykseen, sillä minulle, autottomalle yksilölle, tuottaa kohtuutonta vaivaa päästä Espoosta äänestyspaikalle Ivaloon.

Toinen pikku takapakki muutoin niin auvoisaan paluuseemme etelä-Suomeen tuli Espoon kaupungilta, joka ilmoitti, ettei pojalle kertakaikkiaan löydy päivähoitopaikkaa mistään tulevan kotimme lähistöltä. Niin no lappilaisellehan hiukan reilu 3 kilometriä ei ole matka eikä mikään. Seitsemältä aamulla räntäsateessa kellokorttikaulassa se sitten kuitenkin saattaa tuntua aikamoiselta ponnistukselta minulle, autottomalle yksilölle. Eihän sitä vielä tiedä saanko edes töitä, joten saattaa minulla olla hyvin aikaa käyttää vaikka koko päivä päiväkotimatkoihin.

Sitä olen miettinyt, että mikseivät nämä suomiräpin/-reggaen ihmelapset tee mitään menevää kipaletta oravanpyörään paluun ihanuudesta. Kaikenmaailman lomailusta ja vapauteen juoksemisesta vaan lauletaan…